I Am the Pretty Thing That Lives in the House (2016)

pret2
I Am the Pretty Thing That Lives in the House
Ohjaus: Osgood Perkins | Pääosissa: Ruth Wilson, Bob Balaban, Lucy Boynton| traileri | IMDB
Saattohoitaja Lucy (Ruth Wilson) saapuu hoitamaan iäkästä kirjailijaa, joka asuu yksinään syrjäisessä talossa. Hän ei kuitenkaan tule koskaan enää poistumaan talosta, sillä paikassa kummittelee. Lucyn kohtalo kerrotaan katsojalle heti elokuvan ensimmäisten minuuttien aikana, mikä määrää tarinan tahdin ja tunnelman. Kertoja on Lucy itse, jostain tuonpuoleisesta saakka, mutta hän ei ole peloissaan tai vihainen vaan täysin rauhallinen. Samaa voi sanoa myös itse elokuvasta. Tahti on hyvin hidas ja nykyaikaiseen nopeatempoiseen kauhuelokuvaan tottunut katsoja leimaa sen epäilemättä pitkäveteiseksi, mutta rauhallinen tahti antaa tarinalle tilaa hengittää, luoda tunnelmaa. Genre on pikemminkin kirjallisuudesta tuttu american gothic kuin perinteinen kauhu.

pret3
Elokuva on lyhyt (vain 86 minuuttia). Pääosassa on talo, josta ei ikinä poistuta. Kamera pyyhkii pitkin seiniä ja lattioita, vaikka siellä ei ole mitään nähtävää. Syntyy tunne, että varjoissa kuitenkin odottaa jokin. Jos elokuvaan todella keskittyy, tunnelma voi muuttua ahdistavaksi. Sen katsottua omaa asuinympäristöäänkin katsoo eri tavalla, kiinnittää huomion jokaiseen narahdukseen ja varjoon. Talo ei ole mitenkään erikoisennäköinen verrattuna perinteisiin kartanoihin ja linnoihin, joissa kummittelee, mutta se on kaikesta huolimatta saatu näyttämään kauniilta ja kiinnostavalta. Visuaalisesti elokuva onkin erittäin nautittava. Henkilöitä kuvataan yleensä hartioista ylöspäin, aivan kuin heidän päänsä olisi leikattu irti ruumiista.

pret4
Viittauksia Shirley Jacksoniin, kuuluisaan amerikkalaiseen kirjalijaan 50-luvulta, ei voi olla huomaamatta. Niistä on tehty hyvin eksplisiittisiä. Jo elokuvan nimi muistuttaa Jacksonin sävyä: yksi hänen teoksisaan oli nimeltään We Have Always Lived in the Castle (1962). Elokuvan kirjailijan tavoin Jackson kirjoitti kauhutarinoita, joiden teho syntyi arkisten asioiden esittämisestä omalaatuisella tavalla. Samaa sävyä tavoitellaan epäilemättä myös elokuvassa. Jacksonin kertomuksista löytyi usein jokin talo, joka toimi joko suojapaikkana tai vankilana. Elämänsä loppupuolella kirjailija kärsi agoraphobiasta niin pahoin ettei pystynyt poistumaan kotoaan. Jää arvoitukseksi, kärsiikö elokuvan kirjailija samasta ongelmasta. Lopulta paljon muutakin jää epäselväksi, eikä tarinasta oikein saa otetta. Vaikka nautinkin tunnelmasta, olisin halunnut tietää lisää esimerkiksi Lucystä. Jacksonin faneille elokuva on kuitenkin ehdotonta katsottavaa.


Katso jos olet kiinnostunut… Shirley Jacksonista, kummitustaloista, american gothicista.

Sielunmetsä (2017)

sielu
Sielunmetsä
Ohjaus: Anu Kuivalainen | traileri | Elonet
Suomalaisessa dokumenttielokuvassa Sielunmetsä nähdään kymmenen eri tarinaa siitä, mitä metsä eri ihmisille tarkoittaa. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Anu Kuivalainen sai idean dokumenttiin, kun hänelle läheinen metsä hakattiin maan tasalle. Onko metsä tosiaan pelkkää ”vihreää kultaa” vai mitä arvoa sillä on vaikkapa rauhoittumispaikkana? Henkilökohtaiset metsäkokemukset yhdistyvät sodanjälkeiseen arkistomateriaaliin, jossa suomalaisia kehotettiin reippaasti metsätöihin. Mukana ovat mm. Pentti Linkola ja Juha Hurme. Sielunmetsä onnistuu kiinnittämään huomion siihen miten ”vihreän kullan” tärkeyttä yhteiskunnallemme on tietoisesti rakennettu. Näkökulma ei ole pelkästään suojelijoiden tai taiteilijoiden, ääneen pääsevät myös metsänhoitajat ja omistajat. Dokumentti saa pohtimaan, voiko metsää ylipäätään omistaa.

sielu3
Sielunmetsä on kaunis dokumenttielokuva ja se tavoittaa hyvin metsässä vallitsevan rauhan. Metsälampien pinnat hohtavat sysimustina ja hirvi pujahtaa esiin puunrunkojen takaa. Haastateltavat nähdään metsän ympäröiminä, henkilöstä riippuen kyseessä on vanha koskematon kuusimetsä tai sitten hyvin hoidettu taimikko. Jos dokumentin pystyy katsomaan ajan kanssa, luonnossa viipyilevä kameratyö miellyttää. Jos dokumentin katsomiseen ei jaksa rauhoittua, lopputulos saattaa olla turhan hidastempoinen. Mukana on osuuksia, jotka varmasti kiinnostavat lapsia, mutta dokumentti kannattaa ehkä jakaa kahteen osaan mikäli sitä esittää esimerkiksi koulussa. Sekin on toki huomioitava, että dokumenttielokuvaksi Sielunmetsä esittelee varsin vähän faktoja vaan eri näkökulmat metsiin jäävät henkilökohtaisten kokemusten tasolle.

sielu2
Katsoin dokumentin Logomon erikoisnäytöksessä, missä ohjaaja Any Kuivalainen oli mukana keskustelutilaisuudessa. Kuivalainen kertoi matkanneensa ympäri Suomea tapaamassa haastateltavia ja oli yllättynyt siitä, miten samanlaiselta metsä näytti eri puolilla maata. Yksi syy tähän on talousmetsien suuri määrä. Tilastoissa tosin vallitsee epävarmuus siitä, mikä luonnonvaraisen metsän osuus maan koko metsäkannasta oikeastaan on. Keskustelussa tuli esille yksi hyvä ehdotus: Ehkä metsä-nimitys pitäisi todella säästää vain luonnonvaraisille metsille ja ryhtyä puhumaan talouskäyttöön tarkoitetuista metsistä ”puuviljelminä”, jotta niiden todellinen tarkoitus hahmottuisi ihmisille paremmin.


Katso jos olet kiinnostunut… Suomalaisista metsistä, rauhoittumisesta, henkilötarinoista.

Studioista lupaavin: A24

A24.gif
Nykyään kun lähes joka toinen elokuva on osa massiivista franchiseä tai sitten uudelleenfilmatisointi, alkaa tuntua siltä että originaaleihin käsikirjoituksiin perustuvia elokuvia ei enää ole. Jopa ohjaajalegenda Clint Eastwoodin Sully (2016) hylättiin kolme kertaa ennen kuin sille lopulta löytyi budjetti. Elokuvamaailmassa ei tällä hetkellä oteta minkäänlaisia riskejä. Ennen kuin käsikirjoitusta lähdetään filmaamaan, täytyy tietää että lopullisella tuotteella on varma katsojakunta. Siksi turvaudutaan filmatisoimaan suosittuja kirjoja tai sitten tekemään elokuvia ikivanhojen tv-sarjojen pohjalta. Toiminta alkaa vaikuttaa suoraan sanoen epätoivoiselta, mutta onneksi poikkeus vahvistaa säännön: Viime vuosina elokuvien ystävien pelastajaksi on muotoutunut amerikkalainen elokuvayhtiö A24, jonka levittämät indie-elokuvat ovat omaperäisiä ja kaukana ketjutuotannosta.

a241.png
A24-studion elokuvien budjetit eivät ole mitenkään ihmeellisiä. Parhaan elokuvan Oscarin voittaneen Moonlightin (2016) budjetti ei juuri poikennut suomalaisen elokuvan budjetin mittaluokasta, kirjoittaa Kalle Kinnunen (x). Syy studion levittämien elokuvien suosioon löytyykin niiden erikoisuudesta ja taidokkaasta toteutuksesta. Neljän elinvuotensa aikana studio on jo julkaissut useita uskomattomia elokuvia, joiden kaltaisia on vaikea löytää muualta. Moonlight kertoi mustan pojan kasvutarinan niin herkkään sävyyn ettei sellaista oltu aiemmin nähty. The Lobster (2015) oli niin musta komedia että sitä katsoessa ei tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Spring Breakers (2013) taas oli räjähtävä kuvaus kevätloman vietosta, joka karkasi käsistä. Swiss Army Man (2016) on juuri se kuuluisa pieruelokuva ja studio on ollut mukana luomassa myös sellaisia upeuksia kuin Room (2015), Amy (2015), Locke (2014), Green Room (2016) ja Enemy (2014).

a242
Omien suosikkien valitseminen studion julkaisuista on vaikeaa, mutta jos olisi pakko, tämä olisi top viitoseni:

1. The Witch (2016)
2. Under the Skin (2013)
3. Ex Machina (2014)
4. Moonlight (2016)
5. The Lobster (2016) / Slow West (2015)

The Witchiä olen hehkuttanut jo kauan ja se on mielestäni paras kauhuelokuva vuosiin. (Arvosteluni elokuvasta voi lukea täältä.) Under the Skin oli hyvin hämmentävä katsomiskokemus joka ei unohdu äkkiä. Aina kun kuulen Mica Levin säveltämän sountrackin, minua alkaa suoranaisesti ahdistaa. Ex Machinalle lämpenin hitaasti mutta nykyään se on yksi suosikkini scifi-elokuvista. Se ei pelkää kysyä haastavia kysymyksiä ihmisyydestä. Moonlight oli koskettava ja kaunis eikä sitä turhaan valittu viime vuoden parhaaksi elokuvaksi. Juuri sellaista elokuvaa Amerikka kaipaa tällä hetkellä. The Lobsterista kirjoitin lyhyesti täällä ja Slow West on Michael Fassbenderin tähdittämä maagista realismia sisältämä western.

a24po
A24 on vielä nuori yhtiö ja nuoria ovat sen perustajatkin: kaikki ovat alle 45-vuotiaita. Vuodesta 2012 asti toimineen firman markkinointi on painottunut sosiaaliseen mediaan, sillä studion pääasiallisena kohderyhmänä ovat nuoret aikuiset. Kaikki logosta elokuvien julisteisiin on virheettömän tyylikkäästi suunniteltua. Esimerkiksi uutta Casey Affleckin tähdittämää A Ghost Story (2017) -elokuvaa markkinoidaan yksinkertaisilla polaroid-kuvilla kummituksesta. Studio vetoaa ilmeisesti myös elokuvantekijöihin ja Oscar-voiton myötä A24 on kasvamassa varteenotettavaksi tekijäksi elokuvamarkkinoilla. Toivottavasti rohkea ote säilyy loppuun asti eikä studio ala pelata varman päälle.

Lisää:
A24:n kotisivut
The Distributor as Auteur (Slate 2015)
How New Film Distributors Are Targeting Millenial Tastemakers with Bold Films (Indiewire 2017)

Surkeiden sattumusten sarja (2017-) ja kirjastot

baude2
Netflixin uudessa Surkeiden sattumusten sarjassa (IMDB) ei tapahdu mitään hyvää eikä onnellista loppua kannata odottaa, mutta sarjan onnettomassa maailmassa on sentään yksi positiivinen asia: kirjastot. Huono-onniset orvot Baudelaire Violet, Klaus ja Sunny Baudelaire pakenevat katalaa kreivi Olafia eivätkä edes heidän uudet huoltajansa pysty heitä auttamaan, vaan apu löytyy usein kirjastosta. Kirjat pelastavatkin lapset kiipelistä monta kertaa. Erityisen mielenkiintoista minusta on se, kuinka usealla sarjan hahmolla on oma kirjastonsa, joka kuvastaa osuvasti omistajansa luonnetta. Mukana juonipaljastuksia.

baude3baude

Well, my private library is open to you whenever you’d like. It’s mostly law books, but there are sections on everything from Italian cuisine to the world’s most threatening fungus.”

Tuomari Strauss asuu kreivi Olafin naapurissa ja toivottaa lapset lämpimästi tervetulleeksi omaan henkilökohtaiseen kirjastoonsa. Se käsittää suurimmaksi osaksi tuomarin ammatin kannalta oleellisia lakikirjoja, mutta tuomari Strauss on avoin ja ystävällinen henkilö, jota kiinnostavat asiat myös hänen uransa ulkopuolelta. Siksi kirjastosta löytyy (kesällä!) lämmitetty takka, mukavia nojatuoleja, paljon valoa sekä kirjoja mitä epätavallisimmista asioista. Tuomari Straussin tiedonjanoa ja innostusta kuvaa työpöytä, joka on tämän omien sanojen mukaan hänen suosikkinsa, ja hänen vieraanvaraisuuttaan kuvaa kirjastoon johtava suuri ovi, joka on yleensä auki. Kirjoja on lattiasta kattoon ja ne on huolellisesti lajiteltu aiheen mukaan. Valitettavasti myös Straussilla on omat heikkoutensa: kirjaston seinällä on suuri omakuva hänestä tuomarin asussa. Kreivi Olafin liehittely ja vetoaminen Straussin itsekkääseen puoleen johtavat siihen, että kun orvot lopulta tarvitsevat hänen apuaan, Strauss on liian keskittynyt itseensä huomatakseen heidän ongelmansa.

baude6baude5

Now, bambini, this is the most important part of the Reptile Room: my scientific library. The deepest secrets of the snake world can be found in these pages. And I hope that you’ll find them.”

Tri Montgomery tutkii matelijoita ja hänen tutkimuksensa ydin on tiedekirjasto, josta löytyvät käärmeiden maailman syvimmät salat. On hienoa, miten hän painottaa nimenomaan kirjaston olevan tärkein tutkimuksen osalta. Kirjasto on hyvin pitkälle erikoistunut ja sen yksipuolisuus on sen vahvuuden lisäksi myös sen heikkous. Tri Montgomeryn ajatukset ovat niin kietoutuneet käärmeiden ja niiden tutkimuksen ympärille, että hän ei tule ajatelleeksi kreivin ilkeitä suunnitelmia orpojen varalle ja niinpä tälle käy, kuten arvata saattaa, huonosti. Kirjahyllyillä nähdään tietokirjojen lisäksi kehystettyjä valokuvia ja muistoesineitä tri Montgomeryn matkoilta, jotka ovat miehelle erityisen tärkeitä. Hän on niistä ylpeä. Kirjojen seassa seikkailee myös kameleontti: matelijat saavat liikkua huoneessa vapaasti ja kuvaavat tutkimusmatkailijan rentoa ja huoletonta luonnetta. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, miten kirjat on aseteltu välillä poikittain ja välillä perinteisesti. Vaikutelma on tyylikäs mutta ei liian harkittu.

baude7baude8

”I am so happy to have three young new charges to learn everything, from the Oxford comma to the Wesleyan semicolon.”

Tri Montgomeryn kirjahyllyihin verrattuna Josefine-tädin kirjakokoelma on ahdettu hyllyihin tiukkaan ja säntillisesti. Kirjat on epäilemättä järjestelty aakkosjärjestykseen huolellisimman kaavan kautta. Neuroottisen Josefine-tädin intohimo on kielioppi ja kaikki kirjaston kirjat käsittelevät sitä. Tätiä varjostaa hänen miehensä surullinen kohtalo ja siksi talo on esitetään harmaasävyissä. Kirjasto ei ole mikään poikkeus. Siellä vallitsee surullinen tunnelma ja näkymä kohtalokkaalle Itkujärvelle hallitsee huonetta. Josefinen onnellinen menneisyys on tiukkaan lukittu salaiseen kassakaappiin kirjahyllyjen taakse. Ainoa muisto tädin rohkeasta menneisyydestä on miekkaileva patsas, joka kuvaa tädin entistä minää. Kirjaston erikoisuus on esiin vedettävät kartat, jotka käsittävät Itkujärven lisäksi sen lähiympäristön. Täti on liian peloissaan poistuakseen talosta ja kartat ovat hänelle ikkunan lisäksi ainoa väylä ulkomaailmaan.

baude9baude91

I told you library would be good for morale.”

Saiturin sahan kirjasto on suljettu työntekijöiltä, sillä sen omistaja, sahan pomo ”Sir”, on liian itara ja itsekäs jakaakseen kirjansa muiden kanssa. Violetin täytyy livahtaa sinne salaa tutkiakseen kirjoja, jotka paljastaisivat totuuden sahan menneisyydestä. Kirjasto koostuu kopioista pelkästään yhdestä kirjasta: sahaa käsittelevästä historiikista, The History of Lucky Smells Lumber Mill, jota on kaiken huipuksi sensuroitu. Sahalla kieltäydytään paljastamasta totuutta tai jakamasta tietoa, mitä suljettu ja sensuroitu kirjasto hyvin symboloi. Ikkunan kaihtimet ovat kuin vankilan kalterit. Historiikin takakannessa on suuri valokuva pomosta ja kirjan viimeisen luvun otsikko ”Sir a Legend in the Making” vihjaa, että siinä annettu kuva sahan omistajasta ei täysin vastaa todellisuutta. Kirjaston sisustuksen jykevä puupöytä ja täytetty majava jatkavat puuteollisuuden teemaa. Kuollut eläin huoneen koristeena kertoo sekin jotain kirjaston omistajasta.

baude92

This is the library, which you will keep well-dusted. This is where I do all my reading.”

Kreivi Olafin kirjastoa voi tuskin edes kutsua kirjastoksi. Kreivi väittää käyttävänsä sitä lukemiseen, mutta kuva on täydessä ristiriidassa hänen sanojensa kanssa: ränsistynyt kirjasto pursuaa kaikkea muuta kuin kirjoja. Tuoleilla ja lattialla lojuu tyhjiä pulloja, likaisia ja rikkinäisiä astioita sekä roskia. Ainoa luettava materiaali näyttää olevan pölyinen aikakauslehti. Läpimätä Kreivi Olaf ei kunnioita kirjastoa millään tapaa, mikä tuntuu sarjan yhteydessä alleviivaavan hänen pahuuttaan. Kaikilla ystävällisillä hahmoilla on hyvin hoidettu kirjasto, jonka he ovat innokkaita jakamaan lasten kanssa.


Ei ole yllättävää, että kirjastoilla on tarinassa niin paljon painoarvoa. Kirjailija Lemony Snicket (oikealta nimeltään Daniel Handler) on tunnettu kirjastojen puolestapuhuja. Hän on mm. myöntänyt palkintoja vaikeuksia kohdanneille kirjastonhoitajille (x) sekä puolustanut pientä poikaa, joka halusi avata kirjaston kotipihalleen (x).

2017: odotetuimmat elokuvat

Tulevana vuonna ei ole pulaa mielenkiintoisista elokuvista. Tässä top 5 minua eniten kiinnostavista julkaisuista ja vähän muitakin.

2017
1. The Beguiled IMDB
Sofia Coppolan seuraava elokuva on uudelleenfilmatisointi Clint Eastwoodin Korpraali McB (1971) -elokuvasta, joka taas perustuu Thomas P. Cullinanin kirjaan vuodelta 1966. Siinä haavoittunut jenkkisotilas (Eastwood itse) löytää piilopaikan lousianalaisesta tyttökoulusta ja lumoaa koulun asukkaat yksi toisensa jälkeen. Saa nähdä, onko tarinaan tehty mitään muutoksia, mutta itse odotan ainakin sitä, millaisen muodon southern gothic -perinteen mukainen eristäytynyt ja jäykkiin sosiaalisiin sääntöihin tukehtuva tyttökoulu ottaa Coppolan käsissä. Mukana ovat Elle Fanning, Kirsten Dunst, Angourie Rice ja Eastwoodin saappaisiin astuva Colin Farrell. Koulun johtajattarena nähdään Nicole Kidman, joka jo teki yhden loistavan roolisuorituksen ahdistuneena naisena eristäytyneessä kartanossa The Others (2001) -kauhuelokuvassa. Coppolan versiota odotellessa alkuperäinen Korpraali McB on toki katsomisen arvoinen.

20127
2. Annihilation IMDB
Kirjan lukeneena tietää odottaa ainakin tiheää viidakkoa, joka tuntuu vahtivan sisäänsä eksyneitä, ja salaista organisaatiota, jonka tarkoitusperät ovat vähintään epäselvät. Annihilation tulee olemaan tiivistunnelmainen scifi-elokuva täynnä mysteereitä, jos se millään tavalla seuraa Jeff VanderMeerin vuonna 2014 kirjoittaman kirjan esimerkkiä. Suomeksi se ilmestyi nimellä Hävitys (Like 2015). Kun tietää, että elokuvan ohjaa Ex Machinan (2015) luonut Alex Garland, uskaltaa helposti toivoa parasta. Tarinassa neljästä naisesta koostuva retkikunta (Natalie Portman, Jennifer Jason Leigh, Gina Rodriguez ja Tessa Thompson!) lähtee tutkimaan salaperäistä vyöhykettä nimeltä Area-X. Vaikka he ovat valmistautuneita tehtäväänsä, kukaan ei tiedä mitä vyöhykkeellä odottaa.

The effect of this cannot be understood without being there. The beauty of it cannot be understood, either, and when you see beauty in desolation it changes something inside you. Desolation tries to colonize you.”
– Jeff VanderMeer (Annihilation)

20173
3. A Storm in the Stars IMDB
Onneksi Yle näytti Wadjdan (2012), Haifaa Al-Mansourin ensimmäisen elokuvan, ja lopultakin näin sen! Olihan se ihana. Ohjaajan seuraava teos ei voisi olla tapahtumapaikaltaan erilaisempi: nykypäivän Saudi-Arabiasta siirrytään 1800-luvun Englantiin. A Storm in the Stars kertoo kirjailija Mary Shelleyn elämästä ja siitä, miten hän kirjoitti Frankensteinin (1818), kirjan, joka aikoinaan raivasi tietä scifi-kirjallisuudelle ja vaikutti lukemattomiin kirjoihin ja elokuviin. Mary Shelleynä nähdään Elle Fanning, mistä olen kovin innoissani, mutta Maryn aviomiestä runoilija Percy Shelleytä esittää Douglas Booth, joka ei ole vielä tähän mennessä onnistunut vakuuttamaan… Al-Mansour ohjasi naisena ensimmäisen kokopitkän elokuvan Saudi-Arabiassa, joten hän on epäilemättä intohimoinen elokuvantekijä. Toivottavasti into näkyy myös uudessa elokuvassa ja se erottuu edukseen pukudraamojen laajasta kirjosta.

Night waned upon this talk, and even the witching hour had gone by, before we retired to rest. When I placed my head on my pillow, I did not sleep, nor could I be said to think. My imagination, unbidden, possessed and guided me, gifting the successive images that arose in my mind with a vividness far beyond the usual bounds of reverie.”
– Mary Wollstonecraft Shelley (Introduction to the 1831 Edition of Frankenstein)

20174.png
4. Blade Runner 2049 IMDB
Kuka oikeasti halusi Blade Runnerille (1982) jatko-osan? Ei varmaankaan kovin moni, mutta yllättäen elokuvalla onkin kaikki mahdollisuudet olla edeltäjänsä veroinen. Dennis Villeneuvesta on viime vuosina muotoutunut yksi lempiohjaajistani ja kuvaaja Roger Deakins on jo kauan vastannut Hollywoodin kauneimmista ja näyttävimmistä elokuvista. Ensimmäinen teaser trailer näytti ja kuulosti erinomaiselta. Henkilökohtaisesti en olisi halunnut, että Harrison Ford palaa rooliinsa, koska se (todennäköisesti?!) kumoaa teorian siitä, että Deckard on myös replikantti. Mutta onhan tämä pakko nähdä.

20175.png
5. The Dark Tower IMDB
En ole ikinä päässyt niin pitkälle että olisin varsinaisesti lukenut Stephen Kingin Dark Tower -kirjasarjaa, sillä King ei ole ikinä ollut minulle mitään mieluisaa luettavaa. Leffoina hänen teoksensa ovatkin täysin toinen juttu, joten odotan mielenkiinnolla The Dark Toweria. Tarinan lähtökohta on ainakin kiehtova: Revolverimies nimeltä Roland (Idris Elba) vaeltaa loputtomalla aavikolla etsiessään mustiin puettua miestä (Matthew McConaughey). Sarja sekoittaa lännenkertomuksen fantasiaan ja ymmärtääkseni myös kauhuun, mutta ennen kaikkea se on tarina tarinoista ja tarinankerronnasta.

The man in black fled across the desert, and the gunslinger followed.”
– Stephen King (The Gunslinger)

Muita mielenkiintoisia:
Alien: Covenant
Damsel
Guardians of the Galaxy Vol. 2
HHhH
King Arthur: Legend of the Sword
Mute
Thor: Ragnarök
Toivon tuolla puolen
Valerian and the City of a Thousand Planets
We Have Always Lived in the Castle

Vuoden 2016 suosikit

Viimeistään tässä vaiheessa on käynyt selväksi, että odotukseni menivät aivan metsään, kun yritin vuoden alussa veikata vuoden 2016 mielenkiintoisimpia elokuvia… Uusi Ghostbusters oli korkeintaan ok, X-Men: Apocalypse aivan hirveä eikä uusin Star Wars edes kiinnosta enää. Ei elokuvavuosi 2016 kuitenkaan aivan toivoton ollut! Tässä listattuna muutama suosikkini. The Witch, Arrival ja Mustang kuuluisivat ehdottomasti listalle, mutta koska kirjoitin niistä jo aiemmin, en mainitse niitä tässä nyt uudelleen. Paljon elokuvia on myös vielä näkemättä!

wild88
The Hunt for the Wilderpeople (2016)
Ohjaus: Taika Waititi | Päärooleissa: Sam Neill, Julian Dennison, Rima Te Wiata | IMDB | traileri
Hauska ja vauhdikas kertomus nuoresta pojasta nimeltä Ricky Baker, joka ei tunnu sopeutuvan mihinkään sijaisperheeseen, vaan häntä pallotellaan paikasta toiseen kunnes eriskummallinen pariskunta Uuden-Seelannin erämailta päättää adoptoida hänet. Väärän ohjaajan ja näyttelijän käsissä Ricky olisi voinut olla todella ärsyttävä hahmo, mutta superlahjakas Julian Dennison tekee hänestä uskomattoman hauskan ja sympaattisen pikkupojan, joka vain etsii paikkaansa maailmassa. Sam Neill huokailee ja pyörittelee silmiään, hänen roolisuorituksensa on kuin repäisty suoraan Jurassic Parkista, mutta hyvällä tavalla. Ohjaajan omintakeinen tyyli välittyy myös osuvasti. Elokuva liikkuu sydäntäsärkevän liikuttavista kohtauksista sulavasti huumorintäyteisiin hetkiin samalla kun tarttuva syntikkapoppi soi. Todella ihana elokuva.

wild2
Pässit (2015)
Ohjaus: Grímur Hákonarson | Päärooleissa: Sigurður Sigurjónsson, Theodór Júlíusson | IMDB | traileri
Veljekset eivät ole puhuneet toisilleen 40 vuoteen vaikka ovat käytännössä melkein seinänaapureita. Molemmat ovat arvostettuja lampaankasvattajia syrjäisessä pikkukylässä Islannissa, jonne pahalaatuisen lammastaudin pelätään levinneen. Vuorosanoja käsikirjoituksesta löytyy erittäin vähän ja tarinankerronta nojaakin enemmän pääosan esittäjän Sigurður Sigurjónssonin hienovaraiseen tulkintaan. Roolihahmon jähmeydestä huolimatta hänellä on taitava tapa ilmaista erakoituneen vanhan miehen tuntemuksia pelkällä katseella tai lyhyellä tuhahduksella. Hän on myös erittäin hauska! Komiikka syntyy vaivattomasti, lähes tahattomasti. Elokuva lähtee yllättävän tunteelliseen suuntaan, kun selviää miten paljon lampaankasvatus oikein merkitsee vanhukselle. Elokuvan lopetus jää mieleen pitkäksi aikaa.

wild3
The Girl with All the Gifts (2016)
Ohjaus: Colm McCarthy | Päärooleissa: Gemma Arterton, Glenn Close, Dominique Tipper | IMDB | traileri
Elokuva kaikille niille, jotka kaipaavat zombi-genreen jotain uutta. Useat zombi-kertomukset välttelevät skenaarioita, joissa lapsista tulee zombeja, mutta The Girl with All the Gifts ei todellakaan jarruttele vaan etenee rohkeasti sinne, minne vain harva zombi-elokuva on tähän saakka uskaltanut mennä. Päähenkilö Melanie on erikoislaatuinen tyttö; hän on vahva, nopea ja erittäin älykäs, mutta jostain syystä häntä pidetään vangittuna betonikopissa ja ulos hän pääsee vain sidottuna pyörätuoliin. Aikuiset kohtelevat häntä huonosti lukuun ottamatta opettaja Heleniä, jota Melanie ihailee yli kaiken. Tilanne kuitenkin muuttuu draamaattisesti, kun zombit hyökkäävät paikkaan, jossa Melanieta pidetään vangittuna. Elävät kuolleet ovat oikeasti uhkaavia ja tarinan henkilöt uskottavia heikkouksineen ja motivaatioineen. Siksi The Girl with All the Gifts on erittäin jännittävää katsottavaa.

wild7
The Lobster (2016)
Ohjaus: Yorgos Lanthimos | Päärooleissa: Colin Farrell, Rachel Weisz, Léa Seydoux | IMDB | traileri
Pimeämpää huumoria saa hakea. The Lobster on absurdi, ahdistava ja ajoittain jopa väkivaltainen, mutta kaikesta huolimatta erittäin hauska. Luulen, että elokuva vain paranee jokaisella katsomiskerralla, kun sen epäsovinnaiseen huumoriin tottuu. Colin Farrell on loistava yksinäisenä miehenä, joka kirjautuu hotelliin, josta joko löytää itselleen ikuisen kumppanin tai muuttuu eläimeksi. Elokuvan maailman säännöt ovat ensikuulemalta hiukan hassut, mutta niihin suhtaudutaan tarinassa kuoleman vakavuudella, joten katsojan on vain mentävä rohkeasti mukana. Mahtava on myös Léa Seydoux, joka tekee mielestäni elokuvassa yhden parhaista roolisuorituksistaan. Elokuvalla on jotain sanottavana nykymaailman deittailukulttuurista, jossa ajoittain tuntuu että on pakko löytää joku ihan vain sen takia että seurusteleminen on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin yksin oleminen. Lopulta pallo heitetään katsojalle. Onko mahdollista löytää aitoa rakkautta?

Arrival (2016)

arrival1
Arrival

Ohjaus: Dennis Villeneuve | Pääosissa: Amy Adams, Jeremy Renner, Forest Whitaker | traileri | IMDB
Avaruusalus laskeutuu maan päälle. Mitä sitten tapahtuu? Arrival on älykäs scifi-elokuva. Se ei missään vaiheessa muutu hurjaksi toimintaseikkailuksi, vaikka tunnelma tihenee ajoittain todella jännitäväksi, kun katsoja yrittää päätellä mitä tapahtuu. Tämä ei ole huono asia. Jos saman ohjaajan Enemy (2013) on tuttu elokuva, tietää ehkä mitä voi odottaa. Arrival näyttää ja kuulostaa upealta, mutta sen oikea vahvuus on siinä, miten se käyttää hyväkseen elokuvan rakenteiden traditioita ja ajatuksiamme kielestä, muistoista ja ihmisyydestä. Millainen on todellinen kulttuurien yhteentörmäys? Miten elokuvan muoto eli sen kieli vaikuttaa elokuvan ymmärtämiseen?

arrival2
Amy Adamsista ei kerta kaikkiaan voi olla pitämättä. Hän tuo rooliinsa elävää sympaattisuutta ja inhimillisyyttä, näytteli hän sitten lingvistikkoa tai prinsessaa. Todellinen yllätys oli kuitenkin Jeremy Renner, jonka suurimpiin faneihin en todellakaan lukeudu. Ensimmäistä kertaa myös hän näyttäytyi valkokankaalla karismaattisena ja miellyttävänä. Onneksi näin, sillä elokuva pitäytyy päähenkilöidensä tasolla ja maailmaa mullistavat tapahtumat koetaan heidän näkökulmastaan. Avaruusolennoista ei kannata sanoa oikeastaan mitään, koska heihin kuuluva mysteeri on merkittävä osa elokuvan viehätysvoimaa.

arrival3
Erikoismaininta kuuluu upealle soundtrackille, joka on todella kuin toisesta maailmasta. Islantilainen säveltäjä Jóhann Jóhannson on työskennellyt Villeneuven kanssa jo aiemmin ja tykkäsin erityisesti musiikista Sicariossa (2015), mutta Arrivalin soundtrack on kyllä jotain aivan muuta. Se kannattaa kokea elokuvateatterissa. Siellä pääsee oikeuksiinsa myös elokuvan simppeli mutta uskomattoman vaikuttava design avaruusolentojen soikealle tummanpuhuvalle alukselle. Yhteyksiä 2001 Avaruusseikkailuun (1968) on vaikea kieltää. Mielessä kävi myös Close Encounters of the Third Kind (1977). Villeneuven versio ei kalpene klassikoiden rinnalla.


Katso jos olet kiinnostunut… Lingvistiikasta, avaruusolennoista, narratologiasta.